21. toukokuuta 2012

BH Krisse

Viime päivityksestä on taas aikaa... Kaksi viimeistä viikkoa meni BH-kurssilla, BH-kokeeseen treenaamisessa ja sitten viime torstaina itse BH-kokeessa. Kurssilla käytiin kaikki jutut läpi ja treenattiin koko kaavioki muutaman kerran läpi, oli erittäin hyvät treenit ja tykkäsin kouluttajista hirveesti :o) Mutta se BH-koe meni hyväksytysti läpi :) Seuraamista saa taas alkaa parantaa todenteolla, muuten kiva koe! Tykkään nuista PK-puolen tottiksista, sillä siellä tapahtuu kaikki sujuvasti peräkkäin :) Ei jahkailla mitään arvosanoja tai kommetteja väliin. Niitäkin toki on hyvä kuulla, ja nehän kuultiin sitten lopuksi. Erittäin hyvää oli suurin osa suorituksista tuomarin Juhani Petäjistön mukaan :) Paikallaoloon olen itse hyvin tyytyväinen, sillä ei piipannut, eikä touhunnut mitään ylimääräistä! Hieman teennäinen kuva, mutta saatiin todistukseksi pinssi ;) Terveisin, ensimmäisen tittelin saanut BH Ghosteye's Christmas Angel!


Sunnuntaina oli vuorossa missikisat. Krisse osallistui AVO-luokkaa, jossa oli kolme muuta narttua. Krisse sai Maija Sylgreniltä ERI1 SA ja oli loppujen lopuksi vielä PN4. Ei kauas viimeinen sertikään mennyt, mutta ei voi mitään, seuraavalla kerralla uusi yritys :) Krisse oli kyllä hieno esiintyjä ja seisoi nätisti koko kopeloinnin ajan!

Arvostelu oli seuraavanlainen: "5v. Voimakasrunkoinen, oikeat rungon mittasuhteet omaava narttu, jolla hyvä ilmeinen vahva nartun pää. Ihanat korvat. Oikea purenta. Hyvä kaula. Tilava rintakehä. Olkavarsi voisi olla hieman viistompi. Hyvin kulmautunut takaa. Tehokas yhdensuuntainen liikunta. Olisi edukseen astetta kiinteämmässä kunnossa. Hyvä karvanlaatu ja väri. Miellyttävä käytös."

Kaksi viikkoa sitten vaihdettiin ruoka ja alkuviikosta mietin miksei koira enää syö. Viikossa oli tullut 1,5kg lisää painoa ja Krisse oli oikein kylläinen... :D Ei sitten keritty viikossa sitä kaikkee saada pois... Ruoka-annos siis uuden ruuan kanssa on vielä vähän hakusessa!



Tänään tokotreenit oli aivan mahtavat. Mentiin tuntia aikaisemmin kentälle ja treenasin mm. hyppyä ja luoksetulon pysäytyksiä sekä kaukoja. Lisäksi kaksi luoksetulon läpijuoksua. Hyppy sujuu taas ensimmäisestä käskystä ja se muutaman toiston jälkeen :) Luoksetulon pysäytyksiä tuli kolme leikin välissä, eteni ehkä puoli metriä, eli hyviä suorituksia. Luoksetulo oli pysäytyksen kannalta läpijuoksu, mutta tuli tiivisti eteen istumaan - erittäin hyvä! Toinen luoksetulo jatkui lelun lentoon ;) Sitten alkoi treenit ja otettiin paikalla oloa. Ensin istuminen, se oli ihan hyvä. Paikallamakaaminen meni evl tyylisesti, Krisse kerkes mennä monta kertaa perusasennosta maahan, kun vasta viereisinä koiria käskettiin... Näitä odotuksia täytyy treenata! Sitten seuraamista, paikalla täyskäännöstä, hidasta kävelyä, peruuttamista. Aika hyviä, kunhan itse muistin kattoa alussa, että perusasento on suorassa. Seuraavaksi meijän murheen kryynit, tai raaka totuus... En ole opettanu Krisselle täyskäännöstä tai käännöskiä seurauttaessa. Niin kai, ainakin ne parantui ihan älyttömästi muutaman neuvotun toiston jälkeen. Meillä on vielä 20 päivää aikaa SM-kisoihin!! Kyllä tämä tästä ;)

Toissa viikonloppuna oltiin mökkeilemässä Posiolla :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti