6. elokuuta 2015

Kurkkaus uuteen tokovoittajaan!

Krissen kanssa seuraavat tähtäimet ovat tokon voittajaluokassa. Toiveissa olisi kisasuoritus vielä tämän vuoden puolella. Otetaampa tähän pieni katsaus tämän hetken kisakunnosta.

1. Paikalla makaaminen, 2min.
- Tarvitsee paljon muistutusta ja treeniä. Huonoja kokemuksia kevään pk-kokeista ja treeneistä, koska ei pysynyt paikoillaan ammuttaessa.

2. Seuraaminen
- Tämä pitäisi olla aika kuosissa, sillä oon vihdoin ja viimein saanut Krissen seuraamaan jopa ihan oikealla paikalla - ja joo suhteellisen pitkiäkin pätkiä! Meille seuraamistreeniä ovat auttaneet ennen liikettä tehtävät nostatukset haukuttamalla. Oon pikkuhiljaa siirtänyt haukuttamista vain treenin alkuun, että se olisi mahdollista myös koetilanteessa.

3. Seisominen ja/tai istuminen ja/tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä
- Ei ehkä vielä erota käskyjä kunnolla toisistaan. Täytyy testailla. Kaipaa siis treeniä.

4. Luoksetulo + pysäytys
- Koko viime syksy ja kevät ollaan treenattu pk-luoksetuloa, joten hommaa riittää: vauhtia pitäis saada aavistus pois ja sitten niitä stoppeja treenata taas kunnolla.

5. Ruutu
- Ruututreeneissä ensimmäinen toisto edelleen huonoin/virheellisin/epäonnistuinein. Tähän pitää keksiä jotain aivan uutta, tai rakentaa taas vähäksi aikaa etuliinasta "este". Tehdä myös treenejä ehkä siten, että koira on oikean matkan päässä (tulee oikea vauhti) ja itse aivan ruudun tuntumassa palkkaamassa. Kaipaa siis treeniä.

6. Ohjattu noutaminen
- Tämä on sitten taas ihan uusi juttu! Ohjattua ollaan tehty vanhan EVL-mukaisesti. Seuraamisliike vaatii harjoittelua, mutta luulisin, että noudot onnistuu :-) Tämä siis ehkä ihan hyvällä mallilla... :D

7. Tunnistusnouto
- Onnistuu, ei onnistu, onnistuu, ei onnistu. En oo kyllä tehnyt yhtään treeniä sitten viime syksyn, tätä täytyy kokeilla ja katsoa mikä on tilanne. Muistan kyllä, että aina kasasta on tullut oikea kapula, mutta Krisse on harrastanut mälväämistä ja kapuloiden vaihtelua tehdessä liikettä liian innolla.

8. Kauko-ohjaus
Tätä ollaan nyt treenattu, palattu ihan alkeisiin, oikeastaan ihan erillistä syytä: perusteita pitää aina vahvistaa :-) Kotona kun pentu saa olohuonetreeniä, niin Krisse saa kaketreenit. Ihan hyvin mennyt yksittäiset vaihdot. Täytyy treenata kuitenkin lisää. Yleensä m-s vaihdolla ponkasee askeleen eteenpäin.

9. Metallihyppynouto
JES! Tää on meille helpompi kuin tasamaametallinouto, koska vauhti säilyy hypyn myötä mennessä ja tullessa :-) Täytyy jälleen testata, mutta metalli ei oo ollut ongelma!

10. 11. 12. Tähänkö ne loppuivat?! Hehe, kyllä hommaa riittää silti! Ihan kiva taas yrittää voittajaa uudestaan. Pari koetta meillä on takana, jotka kaatuivat vain muutaman pikku virheeseen. Pääasia, että meillä on tekemistä ja hauskaa :-) Krissen kanssa täytyy muistaa myös se, että treenit ei saa olla liian pitkiä ja ennen koetta (muutamaa päivää) on turha hinkata mitään.

Joten siis sotasuunnitelma on treenata paljon 10-15min treenejä (tarkkaan suunniteltuja) ja tekniikkaa kotona olohuoneessa (samalla kun treenataan pennulle perusjuttuja).




Ihanat vauhtikuvat Krissestä (c) Jenni S.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti